Post by Tezzy on Jan 20, 2012 13:07:48 GMT -5
Lähdemme 2.2. porukalla maastoon tutkimaan Marletin uusia maastoja mikäli silloin olemme päässeet jo muuttamaan, mikä näyttää tällä hetkellä hyvinkin todennäköiseltä.
Tezzy vetää maaston Falskilla ja osallistua saa halutessaan myös Lotolla tai Dimmalla. Osallistumiset alle!
Osallistujat:
Ida-Lotto OK
Sara-Kapu OK
Peppi-Caro OK
Velli-Dimma
Tarina
Katsoin ulos toimiston ikkunasta, johon oli piirtynyt kuurankukkia. Mittari näytti hieman yli 20 pakkasastetta ja hytisin jo pelkästä ajatuksesta, että pian olisi lähdettävä vetämään maastoa tuonne kylmään.
Vedin niskaani paksun, punaisen, tikatun toppatakin ja kiedoin kaulaani suuren mustan tuubihuivin, johon oli takertunut muutama heinänkorsi.
Astelin portaita alas, hiljaiseen talliin. Tai ainakin melkein hiljaiseen. Velli oli nimittäin saapunut jo hyvissä ajoin ja viittoili minua kovasti luokseen huutaen:
” Tezzyy! Voinks mä hakea jo Dimman sisään? Mä tiiän ettei me olla vielä lähdössä, mutta kumminkin kun ei mulla oo muutakaan tekemistä.”
” No senkus haet. Kannattaisi varmaan kumminki odottaa hetki, että muutkin tulee, ettet sä joudu odottamaan turhaan. Sä voit vaikka ettiä tuolta jostain kaappien uumenista Dimmalle ratsastusloimen, ettei se ihan jäädy matkalla.” , Vastasin kärsimättömälle hoitajalle.
Yksityistallissa kävi hulina. Ida ja Peppi olivat jo tulleet vaikka lähtöön oli aikaa vielä melkein tunti. Tytöt siivosivat hevostensa karsinoita ja järjestelivät varusteita.
” Mä en kyllä ymmärrä, että miten porukka jaksaa tulla turhaan näin aikaisin, kun voisitte olla himassa lämpösessä” , minä mumisin kaulaliinaani uppoutuneena.
”Te ootte ihan hulluja. Mä olisin voinu jäädä tonne toimistolle kahvikupin ja villapeiton kanssa, vaikka tuntikausiksi ja te vaan touhuatte täällä kylmässä tallissa…” , äimistelin tyttöjen kylmänsieto kykyä.
” Tieksä… lämmin pukeutuminen auttaa aika paljon ja on niitä kylmempiäkin talvia kestetty.”, selosti Ida, joka oli pukeutunut tummansiniseen toppatakkiin ja paksuihin toppahousuihin, joiden alla olivat luultavasti vielä ratsastushousut.
”Mmm… voipi olla. Mutta en mä silti mielelläni lähde tonne ulos hytisemään” , sanoin hiukan tylysti.
Olin hiukan väsynyt ja näreissäni. Eepon tämänhetkinen laiskuus otti päähän ja kylmyys iskee luihin ja ytimiin vaikka kuinka tunkisi päällensä vaatetta vaatteen perään.
Pian Sarakin astui tallin ovesta posket punaisina ja hengitys höyryten:
”Mooi! Tuol on ihan sairaan kylmä… Vaikka mäkin laitoin tosi paljon päälle niin silti tuntuu, että varsinki naama on ihan jäässä.”
” Nyt pitäis olla semmonen kommandopipo missä näkyy pelkät silmät, niin ei naamakaan jäätyis” , Ida sanoi vuorostaan
”Musta tuntuu että saatais nopeesti poliisit perään, kun tuolla reitin varrella asuvat vanhukset luulisi meitä joksiki hevosvarkaiksi tai jotain.”, minä tokaisin ja porukka repesi nauruun.”
” Kuvitelkaa nyt niiden mummojen ja papparaisten ilmeitä kun ne kattoo ikkunasta tämmösiä hiippareita hevosten kanssa keskellä mettää!” , Peppi nauroi muiden mukana.
Jätin tytöt valmistautumaan maastoon ja lähdimme Saran kanssa päätalliin, jossa Velli olikin jo hakenut Dimman sisään ja oli puunaamassa sitä kuntoon.
Mekin ryhdyimme laittamaan ratsujamme valmiiksi.
”Onks kaikki valmista?!” , huusin Falskin selästä yksäritallissa seisoskeleville ratsukoille.
”Mennään maneesiin kattomaan järjestys ja selvittämään muutamat perusasiat.”, jatkoin vielä.
Ratsukot kävelivät maneesissa ja minä selostin ohjeita:
” Menemme alkuun sikalan ohi, ja suosittelen pitämään siinä ohjat hyvin kädessä, koska milloinkaan ei voi tietää mitä ne hepat meinaa siitä että sieltä sikalasta kuuluu sikojen kiljuntaa, vaikka siat onkin sisällä eikä hepat niitä näe.”
”Siitä me jatketaan eteenpäin hiekkatietä ja palataan takaisin Keräjärven rantaa pitkin.
Kuljemme jonossa ja ohittaa ei saa. Mä huudan kun mennään kovempaa ja kun hidastetaan niin nostan käden ylös.” , jatkoin.
” Ymmärretty?”, kysyin minua tuijottavilta ratsastajilta ja he nyökkäsivät kaulaliinojensa takaa.
”Hyvä! Mun taakse tulee Sara & Kapu, sitten Peppi & Caro, Velli & Dimma ja sitten Ida & Lotto saavat pitää perää ja huolehtia siitä että kaikki pysyvät mukana. Mä nimittäin luotan siihen ettei Lotto rupea ainakaan temppuilemaan mitään.”
Lumi narskui hevosten kavioiden alla ja pakkanen nipisteli ratsastajien poskia. Kylmä pohjoistuuli teki ilmasta vielä kylmemmän tuntuista.
Saavuimme sikalan pihaan ja hevoset kuuntelivat ihmeissään sikojen kiljuntaa ja osa kyttäili rakennuksia tai säpsyili hiukan.
Falski tallusti sikalan ohi aina yhtä varmasti, pää alhaalla kovaansa letkauttamattakaan.
Pian pääsimme lumiselle tielle. Siis todella lumiselle, koska sitä ei oltu aurattu koko talvena ja hanki oli koskematon. Hevoset upposivat lumihankeen ja Falski tarpoi joukon nokassa selvittäen tietä halki metsätien.
”Otetaan sitten vähän ravia! Rauhallinen tahti! ”, käskin ratsukoita joilla oli hiukan vaikeuksia pysyä tasaisessa jonossa.
Seikkailimme metsäpoluilla ja kiipesimme mäkiä ylös. Maisemat olivat jylhiä ja luonto näytti huumaavan kauniilta paksun lumivaipan alla. Ravailimme hiukan suorilla ja loivissa ylämäissä.
Loppusuoralla, Keräjärven rannalla kävelimme rauhallista tahtia kohti tallia. Järvi oli umpijäässä ja kimalteli auringon paisteessa.
Ratsastajien posket punoittivat ja kaikkien kasvoilla oli pieni irvistyksen ja hymyn välimuoto saavuttuamme vihdoin tallipihaan.
Tezzy vetää maaston Falskilla ja osallistua saa halutessaan myös Lotolla tai Dimmalla. Osallistumiset alle!
Osallistujat:
Ida-Lotto OK
Sara-Kapu OK
Peppi-Caro OK
Velli-Dimma
Tarina
Katsoin ulos toimiston ikkunasta, johon oli piirtynyt kuurankukkia. Mittari näytti hieman yli 20 pakkasastetta ja hytisin jo pelkästä ajatuksesta, että pian olisi lähdettävä vetämään maastoa tuonne kylmään.
Vedin niskaani paksun, punaisen, tikatun toppatakin ja kiedoin kaulaani suuren mustan tuubihuivin, johon oli takertunut muutama heinänkorsi.
Astelin portaita alas, hiljaiseen talliin. Tai ainakin melkein hiljaiseen. Velli oli nimittäin saapunut jo hyvissä ajoin ja viittoili minua kovasti luokseen huutaen:
” Tezzyy! Voinks mä hakea jo Dimman sisään? Mä tiiän ettei me olla vielä lähdössä, mutta kumminkin kun ei mulla oo muutakaan tekemistä.”
” No senkus haet. Kannattaisi varmaan kumminki odottaa hetki, että muutkin tulee, ettet sä joudu odottamaan turhaan. Sä voit vaikka ettiä tuolta jostain kaappien uumenista Dimmalle ratsastusloimen, ettei se ihan jäädy matkalla.” , Vastasin kärsimättömälle hoitajalle.
Yksityistallissa kävi hulina. Ida ja Peppi olivat jo tulleet vaikka lähtöön oli aikaa vielä melkein tunti. Tytöt siivosivat hevostensa karsinoita ja järjestelivät varusteita.
” Mä en kyllä ymmärrä, että miten porukka jaksaa tulla turhaan näin aikaisin, kun voisitte olla himassa lämpösessä” , minä mumisin kaulaliinaani uppoutuneena.
”Te ootte ihan hulluja. Mä olisin voinu jäädä tonne toimistolle kahvikupin ja villapeiton kanssa, vaikka tuntikausiksi ja te vaan touhuatte täällä kylmässä tallissa…” , äimistelin tyttöjen kylmänsieto kykyä.
” Tieksä… lämmin pukeutuminen auttaa aika paljon ja on niitä kylmempiäkin talvia kestetty.”, selosti Ida, joka oli pukeutunut tummansiniseen toppatakkiin ja paksuihin toppahousuihin, joiden alla olivat luultavasti vielä ratsastushousut.
”Mmm… voipi olla. Mutta en mä silti mielelläni lähde tonne ulos hytisemään” , sanoin hiukan tylysti.
Olin hiukan väsynyt ja näreissäni. Eepon tämänhetkinen laiskuus otti päähän ja kylmyys iskee luihin ja ytimiin vaikka kuinka tunkisi päällensä vaatetta vaatteen perään.
Pian Sarakin astui tallin ovesta posket punaisina ja hengitys höyryten:
”Mooi! Tuol on ihan sairaan kylmä… Vaikka mäkin laitoin tosi paljon päälle niin silti tuntuu, että varsinki naama on ihan jäässä.”
” Nyt pitäis olla semmonen kommandopipo missä näkyy pelkät silmät, niin ei naamakaan jäätyis” , Ida sanoi vuorostaan
”Musta tuntuu että saatais nopeesti poliisit perään, kun tuolla reitin varrella asuvat vanhukset luulisi meitä joksiki hevosvarkaiksi tai jotain.”, minä tokaisin ja porukka repesi nauruun.”
” Kuvitelkaa nyt niiden mummojen ja papparaisten ilmeitä kun ne kattoo ikkunasta tämmösiä hiippareita hevosten kanssa keskellä mettää!” , Peppi nauroi muiden mukana.
Jätin tytöt valmistautumaan maastoon ja lähdimme Saran kanssa päätalliin, jossa Velli olikin jo hakenut Dimman sisään ja oli puunaamassa sitä kuntoon.
Mekin ryhdyimme laittamaan ratsujamme valmiiksi.
”Onks kaikki valmista?!” , huusin Falskin selästä yksäritallissa seisoskeleville ratsukoille.
”Mennään maneesiin kattomaan järjestys ja selvittämään muutamat perusasiat.”, jatkoin vielä.
Ratsukot kävelivät maneesissa ja minä selostin ohjeita:
” Menemme alkuun sikalan ohi, ja suosittelen pitämään siinä ohjat hyvin kädessä, koska milloinkaan ei voi tietää mitä ne hepat meinaa siitä että sieltä sikalasta kuuluu sikojen kiljuntaa, vaikka siat onkin sisällä eikä hepat niitä näe.”
”Siitä me jatketaan eteenpäin hiekkatietä ja palataan takaisin Keräjärven rantaa pitkin.
Kuljemme jonossa ja ohittaa ei saa. Mä huudan kun mennään kovempaa ja kun hidastetaan niin nostan käden ylös.” , jatkoin.
” Ymmärretty?”, kysyin minua tuijottavilta ratsastajilta ja he nyökkäsivät kaulaliinojensa takaa.
”Hyvä! Mun taakse tulee Sara & Kapu, sitten Peppi & Caro, Velli & Dimma ja sitten Ida & Lotto saavat pitää perää ja huolehtia siitä että kaikki pysyvät mukana. Mä nimittäin luotan siihen ettei Lotto rupea ainakaan temppuilemaan mitään.”
Lumi narskui hevosten kavioiden alla ja pakkanen nipisteli ratsastajien poskia. Kylmä pohjoistuuli teki ilmasta vielä kylmemmän tuntuista.
Saavuimme sikalan pihaan ja hevoset kuuntelivat ihmeissään sikojen kiljuntaa ja osa kyttäili rakennuksia tai säpsyili hiukan.
Falski tallusti sikalan ohi aina yhtä varmasti, pää alhaalla kovaansa letkauttamattakaan.
Pian pääsimme lumiselle tielle. Siis todella lumiselle, koska sitä ei oltu aurattu koko talvena ja hanki oli koskematon. Hevoset upposivat lumihankeen ja Falski tarpoi joukon nokassa selvittäen tietä halki metsätien.
”Otetaan sitten vähän ravia! Rauhallinen tahti! ”, käskin ratsukoita joilla oli hiukan vaikeuksia pysyä tasaisessa jonossa.
Seikkailimme metsäpoluilla ja kiipesimme mäkiä ylös. Maisemat olivat jylhiä ja luonto näytti huumaavan kauniilta paksun lumivaipan alla. Ravailimme hiukan suorilla ja loivissa ylämäissä.
Loppusuoralla, Keräjärven rannalla kävelimme rauhallista tahtia kohti tallia. Järvi oli umpijäässä ja kimalteli auringon paisteessa.
Ratsastajien posket punoittivat ja kaikkien kasvoilla oli pieni irvistyksen ja hymyn välimuoto saavuttuamme vihdoin tallipihaan.
